Miten tulikaan mieleen, ettei tasan mene onnen lahjat. Mediassa on kesän aikana käyty rinnakkaisia keskusteluja pitkäaikaistyöttömyyden ratkaisemisesta ja nuorten kesälomaoikeuksista. Pitkään työttömänä olleista osa on tutkimusten perusteella enemmän eläkkeen kuin työn tarpeessa (mm. Kerätär 2016). Joidenkin kohdalla työkyvyn paraneminen edellyttäisi kuntoutustoimia. Kuntoutuksen saamiseksi toimintakyky pitää arvioida. Joskus arviointi on törmännyt siihen, ettei olekaan tarpeeksi toimintakyvytön, koska kykenee arviointia itselleen kyselemään. Keitä varten nämä järjestelmät ovat olemassa?
Nuoret joutuvat talvikuukaudet pakertamaan opintojensa parissa ja kesät töissä. Vuosilomallaolo-oikeus ei kosketa ja kyllä nuorena jaksaa. Paitsi, etteivät kaikki jaksa. Olette varmaan kuulleet alle 30-vuotiaina eläkkeelle jäävien huolestuttavasta määrästä sekä syinä olevista mielenterveyden ja jaksamisen ongelmista.
Ei tosin työttömyydestäkään mitään lomia saa. Vapaata on, mutta taloustilanne rajoittaa lomasuunnitelmia. Löytyykö näihin selviin, tutkimuksin osoitettuihin ja yksilöiden kautta koko yhteiskuntaa rasittaviin ongelmiin ikinä ratkaisua? Työelämä ei tunnu haluavan kaikkia mukaan. Osatyökykyisille räätälöitäviin työtehtäviin ei empatiakykymme näytä riittävän. Ellet pysty täysillä kahdeksaan tuntiin, ei meidän rattaille! Ja kuitenkin on paljon tehtäviä, joita voisi osittaa. Ammatillisen koulutuksen siirtyessä yhä enemmän työpaikoille, tarvitaan ohjaukseen ja tukeen perehtyneitä ihmisiä aiempaa enemmän. Voisiko samoista ohjaajista olla hyötyä myös pitkään työttöminä olleiden työhönpaluun tukemisessa tai osatyökykyisten tehtävien hienosäädössä työpaikoilla?
Nyt mietintämyssyt päähän. Mainetta ja kunniaa on luvassa sille, joka saa kaikki yhteisille rattaille.