Suunnitelma oli selvä. Ensin teen näin ja silloin saavutan tämän tai tuon tavoitteen. Sen jälkeen hoidan yhden jutun ja pääsen eteenpäin. Unohdin vain ottaa huomioon, mitä mister Murphy – epäonnistumisen todennäköisyyksien ylin haltija – asiaan sanoo. Tiedättehän faktan, miten leivän putoaminen voipuoli alaspäin on kääntäen verrannollinen maton kalleuteen. Ei siis auttanut paraskaan suunnittelu, ei vaihtoehtoinen menettelytapa, eikä edes perisuomalainen voimasanojen suoltaminen. Pieleen meni. Päälleni putosin, taas kerran, pitänee lisätä.
Lohdutukseksi minulle todetaan: ”Kuules’ nyt, ei tässä muillakaan ole helppoa!” ”Et ole lainkaan ainoa, jolla on nyt vaikeaa.” Tiedetään, mutta kun minä en ole kukaan muu. Minä en elä kenenkään muun elämää. En koe kenenkään muun tunteita. En edes välitä onko ketään muita. Minulla on nyt vaikeaa ja minä haluan, että te tiedätte sen. Ja sitten minä herään.
Kamala painajainen.
Ei se ole tässä elämässä uutinen, että välillä tulee lunta tupaan ja jäitä posrtuaan. Ei pitäisi olla yllätys senkään, ettei elämää voi täysin hallita, vaikka joku plääni onkin hyvä olla. Painajainen huonosta tuurista tulee siinä vaiheessa, kun alan ajatella, ettei muilla ole väliä. Näen vain minun huoleni, minun epäonneni, minun vaivani, vain minä tässä yhteiskunnassa, ainoa koko maailmankaikkeudessa. Pitää lähteä pihalle, päähän tässä halkeaa.
Metsä on paikallaan. Puita ja puskia niin kuin ennenkin. Linnut laulaa, mutta minua ei kiinnosta. Kiroilen hiukan lisää. Mässäilen kurjuudella. Aina saa kuraa niskaan, ikinä ei onnistu, ihan taatusti olen turha olio tällä pallolla. Niin kuin tuo muurahainen. Menee siinä itseään suurempaa kuormaa raahaten. Turha olio. Mihin sitä kekoa tarvitaan? Murkut vaan painaa duunia ilman järkeä. Yhteinen tavoite ja porukalla tekevät, vaikkei millään uhkailla.
Kulkiessa tulee kuuma. Pitää hidastaa vauhtia. Linnut metelöivät. Huutavat toistensa päälle, niin kuin me ihmisetkin. Voiko titityy ja kraak ikinä ollakaan samaa mieltä? Ja tuossa – aivan järjettömän kokoinen muurahaispesä! On siinä saaneet murkut hirsiä vedellä. Jos pesä on melkein parimetrinen, sen tekemiseen on täytynyt mennä vuosia aikaa. Kovia ja sinnikkäitä tyyppejä, noi murkut. Ehkä ne siitä lopulta palkitaan.