Mikonkadulta on jo pitkään voinut hakea kirjoja omakseen ja ilmaiseksi. Aihekirjo on äärestä laitaan, kovakantisista pikkulasten kuvakirjoista tietokirjojen kautta kaunokirjallisuuden klassikoihin.
Tässä taannoin silmiin pisti kirjahyllyyn esille asetettu kirja – Unfu*k yourself. Hilpeänä tartuin teokseen, jota arvelin aluksi joksikin teiniangstin terapiaoksennukseksi. Kannessa oli kuitenkin tarkennus: ”Lopeta märehtiminen, aloita elämä!” Ei siis teiniangstia vaan karjataloutta ja elämänviisauksia. Vein kirjan kotiin ja luin sen. En tiedä olisiko pitänyt.
Heti ensimmäisestä luvusta alkoi harmittaa. Mitä pidemmälle luin, sitä enemmän jouduin myöntämään, että harmistani huolimatta tottahan tarina on. Kyllä minä pystyn, ja osaan, ja voin. Paljon enemmän kuin alun perin kukaan minulta odotti. Itse ehkä vähiten. Ja tämä sama väite pätee kaikkiin muihinkin ihmisoletettuihin.
Aikuisiässä on jo useampia kertoja elämänpursi suuntaansa tarkentanut. Välillä oltiin itse ruorissa ja toisinaan tuulten vietävänä. Pari pohjakosketustakin löytyy varmaan jokaiselta. Se, mikä kirjan kirjoittajan mukaan erottaa onnistujat epäonnistujista, on selittelyistä luopuminen ja se, että asioiden muuttumisen eteen tehdään oikeasti jotain. Pelkkä ajattelu ja suunnittelu ei muuta yhtään mitään. Tarvitaan tekoja. Jotain on tehtävä toisin, jos ei ole tyytyväinen tämänhetkiseen elämäntilanteeseensa. Ei voi syyttää ankeaa lapsuuttaan, tylsää puolisoa, raskasta luustoa, huonoa työilmapiiriä tai tyhmyyttään. Jos kaipaa muutosta, se pitää tehdä.
Eniten itseäni harmitti kirjan väite, etten oikeasti haluaisi muutosta, jota olen vuosikausia sanonut yrittäväni. En kuulemma tosissani halua, koska en muutosta ole tehnyt. Suojelen itseäni ja pidän kynsin hampain kiinni nykyisestä tilanteesta, josta kerron pyrkiväni pois. Jaa mää vai? Enhän nyt sentään, on vaan ollut kaikenlaista ja tosiaan meidän suvussa tämä on ollut aina vaikeaa ja olihan siinä kouluvuosinakin ikäviä tilanteita ja… Eli kiinni jäin, myönnetään.
Mitä tästä lukutuokiosta lopulta jäi käteen? Jospa oppisi ottamaan vastuun omasta elämästään ja tekemään siitä sellaista, että sitä on itse mukava, tai edes siedettävä, elää. Apua pitää pyytää, kun sitä tarvitsee, mutta muutoksen vaatiman työn joutuu tekemään ihan itse.
(Gary John Bishop 2020: UNFU*K YOURSELF. Lopeta märehtiminen, aloita elämä. WSOY.)