Kortit kertovat

Nyt pitää pahoitella näitä ylen vetisiä ilmoja. Olen mahdollisesti syyllinen. Näin tämän päivän kortteja tulkitsin. Tätä ajatusta pitääkin hetki sulatella. Meillä on tapana käyttää erilaisia voimavara- ja itsetuntemuskortteja työvälineenä ihmisten virittäytyessä keskusteluun. Aika usein nostamme kortin myös työkavereiden kanssa välillä piristämään, välillä vahvistamaan uskoa omaan tekemiseen. Erityisen osuvia ovat olleet Asenne-kortit. Niissä todettiin taannoin, ettei … Lue lisää

Terveydeksi

Aamulehti uutisoi Turun mallista, jossa terveyskeskusmaksu poistettiin kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta. Tähän ryhmään Turussa lasketaan veteraanit, kansaneläkkeen saajat sekä työttöminä työmarkkinatukea tai päivärahaa saavat sekä toimeentulotuen saajat. Terveyskeskusmaksun poistamisen avulla arvellaan pitkässä juoksussa kertyvän säästöjä varhaisella ja ennaltaehkäisevällä puuttumisella terveydentilaan. Koska sivistysvaltio Suomessa yli 380 000 sosiaali- ja terveyspalvelumaksua päätyy ulosottoon ja alle 75-vuotiaiden kuolemista … Lue lisää