Lukittu

Televisiosarja Locked in on herättänyt paljon julkista keskustelua. Sarja kertoo noin kolmekymppisten miesten elämästä, jossa kaikki ei ole mennyt kuin strömssöössä. Päähenkilöiden kohdalla puhutaan syrjäytymisvaarasta, jopa syrjäytymisestä. Yhteiskunta on ryhtynyt vain elättämään heitä, eikä syrjään jäämistä ole onnistuttu estämään. Konsolipelaaminen on yhteys ulkomaailmaan. Olut ja tupakka pitävät pään jotenkuten kasassa, mikäli mielialalääkkeet ovat loppuneet. Tulevaisuudenhaaveita … Lue lisää

Onneksi uskallettiin

Fölis on hanke, joka etsii (ja löytää) syrjään jääneitä tai muuten unohtuneita tarjoten jokaiselle mahdollisuuksia osallistumiseen omista lähtökohdistaan. Eräs kohtaamisista johti mielenkiintoiseen prosessiin, jota tullaan varmasti hehkuttamaan vielä pitkään. Välillä tässä elämässä tulee eteen odottamattomia ehdotuksia. Hetken siinä miettii, ottaisiko vai jättäisi ja tekemästään päätöksestä joutuu loppupeleissä vastaamaan. Kohdallemme oli siis osunut ihminen, joka oli … Lue lisää